Kiitos kaikille onnitteluista!

Koitti kuitenkin se päivä kun lehmätkin lensivät! Olen ihan sanaton tämän meitä kohdanneen onnen äärellä enkä oikein tiedä mitä kirjoittaa. Ehkä se ei olekaan tärkeää. Tärkeintä on pieni ihminen kotona ja äidin ja isän ilo. Ihan uskomatonta, että tämä vihdoinkin tapahtui ja meistä liian pitkän adoptio-odotuksen jälkeen tuli perhe. Ihan oikea perhe. Isovanhemmat, muut sukulaiset ja ystävät ovat innoissaan ottaneet tulokkaan vastaan. Rotinoita on vietetty.

Pienokainen tuntuu sopeutuneen uuteen kotiinsa kivasti ja aika on mennyt siivillä. Tässä kohdin mietin mitä ja kuinka paljon haluan meistä julkisesti kertoa. Vääjäämättä mietin myös nettipäiväkirjan kohtaloa; vieläkö jatkaisin? Tämä on ollut yksi kanava purkautua loputtomalta tuntuneen odotuksen syövereissä, ehkä olisi luonnollista jatkaa ja kertoa elämästä poikamme kanssa, mutta. Tuntuu ettei oikein ole aikaa, onneksi. Aika menee pientä tuhisijaa ihastellessa ja hoitaessa.

Tässä siis pieniä alkutunnelmia, lisää seuraa (ehkä) myöhemmin. Nyt on äidin mentävä itse syömään.