Jos moitin heitä, jotka päästävät suustaan sammakoita kommentoidessaan adoptioasioitamme, niin täytyy todeta, että onneksi on heitäkin, jotka osaavat esittää asiat kauniisti ja rakentavasti. Yksi tämän kesän parhaista on hyvän ystävättäreni kysymys:

"Onko koskaan käynyt mielessä tämän prosessin lopettaminen?"

 <?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Siinä adoptiokeskustelun lomassa hän esitti tämänkin kysymyksen ja olisin voinut purskahtaa itkuun siitä ilosta, miten taitavasti hän sen teki. Äänenpainoa myöten kaikki kohdallaan. Tätä näkökulmaa olen aikaisemminkin tässä blogissa pohtinut, joten ei siitä nyt sen enempää tällä kertaa. Mutta tämä ystävättäreni. Vaihdoimme pitkästä aikaa kuulumisia ja totta kai keskustelu kääntyi myös adoptioomme. Hän on ensimmäinen, joka on tämänkin puolen nostanut esiin ja samalla antanut minulle mahdollisuuden surra, itkeä ja ties mitä. Yllättäen pystyinkin puhumaan aivan asiallisesti, rauhallisesti ja rakentavasti. Kiitos ystäväni.