Myanan päiväkirjan kommentti sai minut tarttumaan kynään. Jonkin aikaa tosin mietin, että lisäänkö puolestani kommentin vai kirjoitanko omassa päiväkirjassani (taas kerran) samasta aiheesta. Nimittäin tyhjyydestä, pimeästä tunnelista... Joulusta.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Joulu on varsin hyvä ilmaus kuvaamaan adoptiolapsen odotusta. Lapsi on yhtälailla lahja vanhemmilleen, tulipa heistä sitä biologian tai adoption kautta. Ja kuten Myana kirjoitti, jouluun voi valmistautua - sitä tekeekin - mutta ajan mittaan se alkaa maistua puulta. Toden totta.

 

Uskokaa tai älkää, olen monesti miettinyt sitä, että mistä adoptio-odotukseen tulevat tummat sävyt. Miksei tulevaa lasta voi iloiten odottaa? Siis niin kuin perheenlisäystä yleensä odotetaan. Voin puhua vain omasta puolestani, vaikkakin kanssaodottajien kokemuksista huomaan ilmiön olevan varsin yleinen. Luulen, että se johtuu odotukseen liittyvästä epätietoisuudesta. Hyväksytäänkö meidät adoptiovanhemmiksi? Tuleekohan meidän vuoromme ns. keskiverto-odotusajassa vai olemmeko me niitä, jotka odottavat hieman pidempään? Ehtivätkö paperimme adoptiolautakunnan seuraavaan käsittelyyn? Jne. Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarmaa. Epävarmuus nakertaa sisintä pikkuhiljaa saaden ajan myötä aikaiseksi valtavan aukon, tyhjän, lapsen mentävän, paikan. Käärin omani kelmuun ja sain aikaiseksi tyhjiön. Vaalin ja hoivaan sitä. Ruokin omaa tuskaani, enkä voi sille, että olen ihminen, mitään.

 

Aikanaan lapsi tulee täyttämään tyhjiön. Siis sen paikan, jonka me hänelle olemme tehneet koska olemme häntä odottaneet.  "Ei tiedä mitä taakkaa lapsenne joutuneekaan kantamaan, koska vanhempien elämä oli niin tyhjää ennen häntä ja vasta hänen myötä onni alkoi pilkistää?" kirjoittaa Jo adoäiti kommentissa. Lapsi on onni, hän tulee omana itsenään, enkä malta odottaa, että pääsisimme tutustumaan toisiimme.  Jos vasta hänen myötään onni alkaisi tässä parisuhteessa pilkottaa, niin tämä liitto olisi jo aikoja sitten ollut historiaa! Se ei olisi kestänyt hedelmättömyyden pettymystä, negatiivisia hoitotuloksia eikä adoptioprosessia. Yhdessä olemme kahlanneet tänne asti, onnellisina elämän myrskyissä. Lapsi tulee parisuhteeseemme, ei minulle eikä miehelleni vaan meille.

 

Ei tiedä koska joulu tulee, se yllättää.