Olet sitten tuttu, tutuntuttu tai ventovieras. Sinulla on lupa ottaa kantaa ja ilmaista mielipiteesi jonkun toisen lapsi-asioista. Ensin voit varovaisemmin kysellä, että koska alkaa kuulua pienten jalkojen tepsutusta tai suoremmin joko sinä olet raskaana? Ajattelematta sitä, että (ainakin minun mielestäni) lapsen saaminen on hyvin henkilökohtainen asia. Ja ajattelematta myös sitä, että lisääntyminen ei aina ole itsestään selvää.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Vuosien kuluessa, kun biologista lasta ei ala kuulua, kysellään ja vihjaillaan yhä suoremmin: "Eikö olisi jo aika?" tai "Joko sinä vihdoinkin olet raskaana?" tai klassisesti: "Pitääkö teille tulla näyttämään, miten niitä lapsia tehdään?" Tai kuten eräs tuttavamies. Tuli muka halaamaan ja samalla alkoi kopeloida vyötäröäni ja vatsaani ja sanoi nauraen: "Sillä minä vaan, että joko se miehesi vihdoinkin on saanut sinut raskaaksi". Kyseisessä tilanteessa olin aivan sanaton. En saanut suustani ulos mitään. En edes sammakkoa. Koen, että fyysistä koskemattomuuttani loukattiin.

Jokainen päättää itse omalta kohdaltaan, haluaako lisääntyä vai ei. Lapsettomuus, siis kaksin eläminen, voi olla valinta. Valinta voi olla myös se, että kun biologista lasta ei ala kuulua, niin päädytään olemaan kaksin. Toiset aloittavat vuosia kestävät, hermoja raastavat ja tuhottoman kalliit lapsettomuushoidot. Ja lopulta jotkut päätyvät adoptioon. Tai toisinpäin. Puolituttu kertoi odottaessaan neljättä lastaan, että heiltä on alettu kysellä, että ovatko he jollakin tavalla uskovaisia. Lapsi tuntuu siunaantuvan siihen malliin! Ja hän miehensä kanssa niin tykkää lapsista. Haluavat suuren perheen. Ja jonkun sylissä olisi vielä tilaa… Tasan eivät käy onnen lahjat.

Ihmetellään sitten, miksi lapsettomat tai adoptiolasta odottavat ovat niin herkkähipiäisiä. Tosiasiassa monella on takana kipeitä asioita. Yksinkertaisesti lapsettomuus satuttaa. Saati kerta toisensa jälkeen toivominen, odottaminen ja lopulta pettyminen. Sopivaan saumaan osuva lohkaisu kääntää puukkoa syvässä haavassa. Ei kyllä siitäkään, että tulee heti ensimmäisellä yrittämällä raskaaksi, pitäisi tuntea syyllisyyttä. Päinvastoin. Se on iloinen asia ja kunpa me tahattomasti lapsettomat muistaisimme sen. Ja pystyisimme iloitsemaan siitä yhdessä odottajan kanssa. Tämä on herkkää aluetta.

Adoptiomatka ja Jospa ovat kirjoittaneet adoptioon liittyvistä sammakoista. Onpa Myanakin tavallaan aihetta sivunnut. Heidän kirjoittamaan minulla ei juuri ole lisättävää, mutta laitoinpa lusikkani soppaan. Myönnän, että katsantokantani on subjektiivisen kriittinen. Siksi on pakko todeta, että on meille adoptioon liittyen sanottu mieltä lämmittäviäkin asioita. Kaunein on erään tuttavaperheen miehen sanoma. Sanatarkasti en muista, mutta jotenkin näin se meni:

"Lapsi antaa elämälle toisenlaisen merkityksen ja tuo elämään sisältöä."